Musiikki

Menneisyyden Varjoja [2015]

01. Menneisyyden Varjoja
02. Haasta Minut
03. Ilman Suojaa


Ei Enempää Promo [2010]

01. Kutsu Katoavaan
02. Kiintopiste SoundCloud
03. Haaveita
04. Ei Enempää
05. Liikaa Vaadittu SoundCloud
06. Vailla Virtaa
07. Tunteeton
08. Kultaa
09. Hajonnut SoundCloud
10. Valhe

Ei Enempää promo-CD äänitettiin 2-5.7.2010 Jyväskylässä, studio Watercastlessa. Yhteensä äänityksen aikana nauhoitettiin 10 kappaletta, joista 5 julkaistiin Myspace-sivuilla.
Äänitys, miksaus: Arttu Sarvanne.

Sami Nissinen / SOUNDI 01/2011

Search on nelihenkinen kokoonpano Vilppulasta, Pirkanmaalta. Porukka soittaa rockmetallia, jossa pääpaino on jälkimmäisessä, ja siksi se saisi asiantutevamman kohtelun tämän palstan metallit-osiolla.

Ei Enempää -promolla yhtyeen kappaleet pohjautuvat usein trash-riffeihin, joihin se liittää melodisia kertosäkeitä. Soolot on karsittu lähes kokonaan pois. Soitto kulkee tiukasti, joskin laajempaa tunnelmien kirjoa ja mainitun kaavan rikkomista täyspitkältä odottaisi. Lauri Knuuttilan laulu ei ole vielä aivan täydessä iskussa, vaan puhtaissa osuuksissa on vireen ja soundin kanssa havaittavissa epävarmuutta. Search on löytänyt oikean tien, mutta sillä on vielä varaa kehittyä.

Lue levyn arvostelu (desibeli.net)


cover-09Mitä Tein -demo [2009]

01. Mitä Tein
02. Hajonnut
03. Haaveita
Kolme uutta kappaletta sisältävä tuotos äänitettiin kevään 2009 aikana. Äänitys Event Design / Preal Music.
Äänitys ja tuotanto: Mikael Karjalainen, Perttu Tuomaala.
Miksaus ja masterointi: Antti Honkkila


cover-08Maailma -demo [2008]

01. Valhe
02. Maailma
03. Koti
Ensimmäinen Searchin äänittämä demo tehtiin Avaria-studiolla Virroilla sekä Preal Musicin studiossa Orivedellä.
Äänitys ja tuotanto: Perttu Tuomaala, Jussi Järviniemi. Miksaus: Jussi Järviniemi.